Hyppää pääsisältöön

Tietoa Opetushallituksesta


Intohimonamme on oppiminen. Kehitämme opetusta ja koulutusta ja edistämme kansainvälisyyttä - jotta jokainen voi kasvaa potentiaaliinsa.

Organisaatio ja johtaminen

Organisaatiomme lähtökohtana on vaikuttavuus. Johtaminen kohdistuu poikkileikkaaviin, koko taloa koskettaviin päätoimintoihin.

Tehtävät

Asiantuntijavirastona ohjaamme ja kehitämme opetusta ja koulutusta ja edistämme kansainvälisyyttä.

Tulokset

Vuonna 2018 painopisteitä olivat asiakaslähtöisyys, digitalisaatio ja toiminnan vaikuttavuuden kasvattaminen.

Kansainvälinen toiminta

Kansainvälisyys näkyy niin opetussuunnitelmissa ja tutkintojen perusteissa kuin liikkuvuusohjelminakin. Olemme mukana kansainvälisissä tiedonvaihtoverkostoissa, ja viemme osaltamme viestiä suomalaisesta koulutuksesta maailmalle.

Vaikutusohjelmat

Vaikuttavuustavoitteisiimme pyrimme vaikutusohjelmilla, joita vuoden 2019 alussa aloitti yhdeksän.

Medialle

Mediapalvelun yhteystiedot, Opetushallituksen logot

Yhteystiedot

Yhteystiedot, laskutusosoitteet, tietoa esteettömyydestä