Uutinen

Opetushallitus näyttävästi mukana SuomiAreenassa

Opetushallitus on jälleen mukana Porin SuomiAreenassa 15.–19.7. Tänä vuonna tapahtuman teemoja ovat tulevaisuuden osaaminen ja innovaatiot.
Tiedote

Reilut 200 ulkomaista opiskelijaa tulee kesällä Suomeen opiskelemaan suomen kieltä

Yli 200 yliopisto-opiskelijaa eri puolilta maailmaa matkaa tänä kesänä Suomeen opiskelemaan suomen kieltä ja kulttuuria. Osa heistä tutustuu lisäksi kääntämisen perusteisiin. Eniten kurssilaisia tulee Venäjältä, Puolasta ja Saksasta. Yhteensä osallistujia on peräti 23 eri maasta.
Uutinen

Erasmus+ tuki koulutusta Suomessa yhteensä 8,5 miljoonalla eurolla kevään 2019 hakukierroksella

Erasmus+ -ohjelma tuki koulutusta Suomessa yhteensä 8,5 miljoonalla eurolla kevään 2019 hakukierroksella. Kaikkiaan 140 yleissivistävän koulutuksen organisaatiota Suomessa sai tukea kansainväliseen toimintaan.
Tiedote

Korkeakoulujen yhteishaussa opiskelupaikka yli 48 000 opiskelijalle

Tänäkin vuonna vaikeinta oli päästä opiskelemaan yliopistojen teatteri- ja tanssialalle sekä kuvataidealalle, joille hyväksyttiin 4 % hakeneista, sekä psykologiaa, jolle hyväksyttiin 5 % hakeneista....
Uutinen

Suomalaiskorkeakoulut menestyivät ensimmäisellä Erasmus+ eurooppalaiset korkeakouluverkostot -hakukierroksella

Suomalaiskorkeakoulut menestyivät erinomaisesti ja ovat mukana neljässä uudessa korkeakouluverkostossa seuraavasti: UNITE! University Network for Innovation, Technology and Engineering – Aalto...
Rahoitushaku-uutinen

Vieraskielisten sekä saamen- ja romanikielisten oppilaiden ja opiskelijoiden opetusta tuetaan valtionavustuksella

Opetushallitus asettaa haettavaksi valtionavustusta vieraskielisten sekä saamen- ja romanikielisten oppilaiden ja opiskelijoiden esi- ja perusopetuksen sekä lukiokoulutuksen järjestämiseen vuonna 2019, mikäli eduskunta myöntää määrärahan.
Blogi

Ammattikorkeakouluun vai yliopistoon? Tarkastelua korkeakoulujen yhteishauista 2015-2019

Korkeakoulujen yhteishaku on järjestetty yhteisenä ammattikorkeakouluille ja yliopistoille syksystä 2014 lähtien. Yhteishaku järjestetään kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Keväisin yhteishaussa opiskelupaikkaa tavoittelee yhteensä noin 150 000 hakijaa, joista vain kolmasosalle on tarjolla opiskelupaikka. Toisin sanoen joka kevät noin 100 000 hakijaa jää ilman opiskelupaikkaa!
Uutinen

Suomalaiset opettajat ovat tyytyväisiä ammatinvalintaansa

Suomalaiset opettajat perusopetuksen luokilla 7-9 ovat tyytyväisiä ammatinvalintaansa ja kokevat edelleen, että heidän ammattiaan arvostetaan yhteiskunnassa. Ero on selvä verrattuna muihin OECDn TALIS-opettajatutkimukseen osallistuneisiin maihin sekä muihin Pohjoismaihin ja Viroon. Tämä käy ilmi OECDn kansainvälisestä opettajatutkimuksesta TALIS 2018. Suomi osallistui tutkimukseen ensimmäisen kerran vuonna 2013.
Blogi

Toisen asteen koulutus mahdollistaa yksilölliset opintopolut

Ammatillisella koulutuksella ja lukiokoulutuksella on omat tehtävänsä ja paikkansa suomalaisessa koulutusjärjestelmässä. Toisen asteen oppilaitosten toimintakulttuuria kehitetään jatkuvasti yhä monimuotoisemmaksi, yhteistyöhön ja yhteisöllisyyteen perustuvaksi ja opiskelijoiden yksilölliset tarpeet huomioon ottavaksi.
Tiedote

Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen uudet opiskelijat valittu

Kevään yhteishaussa ammatilliseen koulutukseen ja lukiokoulutukseen haki 72 100 hakijaa, joista 64 730 sai opiskelupaikan. Hakijoista 33 000 sai paikan ammatillisesta koulutuksesta ja 31 730 lukiosta. Peruskoulun päättäviä hakijoita oli 57 870, joista 95 % sai opiskelupaikan.
Uutinen

Oph.fi, Edu.fi ja Cimo.fi uudistuvat yhtenäiseksi asiakaslähtöiseksi kokonaisuudeksi

Oph.fi, Edu.fi ja Cimo.fi muodostavat verkkopalvelu-uudistuksen myötä yhtenäisen kokonaisuuden tutussa osoitteessa Oph.fi. Palvelusta löydät edelleen oman kokonaisuuden opettajille ja kasvattajille. Verkkopalvelun englanninkieliset sisällöt löytyvät jatkossa Edu.fi-osoitteesta.
Uutinen

Tiedä ja toimi ilmastoasioissa – kyselyn mukaan ilmastovastuun oppiminen koetaan tärkeäksi ja siihen löytyy keinoja

Opetushallitus keräsi verkkokyselyllä kokemuksia ja näkemyksiä ilmastovastuun oppimisen tämänhetkisestä tilanteesta kouluissa ja oppilaitoksissa. Kyselyyn vastasi yhteensä 1456 henkilöä, joista 62 % oli koululaisia ja opiskelijoita. Ilmastovastuun oppiminen koetaan tärkeäksi ja muun muassa opettajan osaamisella koetaan olevan sen oppimisessa iso merkitys. Kyselyn tuloksia käytetään hyväksi, kun osana Opetushallituksen vaikutusohjelmatyötä laaditaan ilmastovastuun oppimisen toimenpideohjelma.
Blogi

Koulutuksen tasa-arvoa rakennetaan kuunnellen

Opetushallitus järjesti viime syksyn ja alkuvuoden aikana sarjan dialogikeskusteluja eri puolilla Suomea. Kattoteemaksi valikoitui koulutuksellinen tasa-arvo. Keskeisenä tavoitteena oli kuunnella, millaisia näkemyksiä eri alueilta nousee. Halusimme saada keskusteluun mukaan monia eri näkökulmia; myös niitä ääniä, jotka jäävät helposti kuulematta.
Blogi

Tervetuloa mukaan Lukiopäiville vastaanottamaan uudet perusteet

Aloimme uudistaa lukion opetussuunnitelman perusteita (Lops) yhdessä laajan asiantuntija- ja yhteistyöverkoston kanssa elokuussa 2018. Ennen kuin loma koittaa, haluamme vielä kiittää yhteistyöstä ja katsoa, mitä Lops-uudistuksessa seuraa syksyllä.
Uutinen

Kolme suomalaiskoulua on nimetty eTwinning-kouluiksi

Aktiivisesti eTwinningin parissa toimiville kouluille on toista kertaa jaettu oma tunnustus. Suomesta Kummun koulu Outokummussa, Lauttakylän lukio Huittisissa ja Mäntykankaan koulu Kokkolassa voivat nyt ylpeästi esittäytyä eTwinning-kouluina. eTwinning on EU:n Erasmus+ -ohjelman rahoittama kansainvälistymisen verkkotyökalu ja verkosto, joka yhdistää kouluja, oppilaita ja opettajia ympäri Euroopan.
Uutinen

Lähes 10 000 ammattiin opiskelevaa asuu ammatillisten oppilaitosten asunnoissa

Noin 10 000 ammattiin opiskelevaa asuu vuosittain ammatillisten oppilaitosten asuntoloissa. Majoitusta järjestää noin 60 % ammatillisen koulutuksen järjestäjistä. Opetushallituksen teettämien selvitysten mukaan opiskelija-asuntoloihin muutetaan yleisimmin, kun koulumatkalle kertyy mittaa 51-200 kilometriä.
Tiedote

Maksutonta kouluruokaa jo yli 70 vuotta – Kouluruokailun järjestämiseen haetaan nyt mallia Suomesta

Suomi ja Ruotsi ovat edelleen ainoat maat maailmassa, joissa valtio takaa kaikille maksuttoman lämpimän kouluruoan joka päivä. Monessa muussa maassa koululaisten ruokien maksajaksi päätyvät lasten vanhemmat tai oppilaiden mukaan pakataan koulueväät.
Blogi

Muotoillaan kaikille sopiva koulu

Päättymässä olevan lukuvuoden keskeiseksi viestiksi on noussut huoli hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Viesti koskee kaikkia kouluissa ja oppilaitoksissa toimivia, niin oppilaita kuin opettajia.
Uutinen

Lukuvuositodistus

Kouluvuoden päätös lähenee ja on päättöarvioinnin aika. Avoimuuden, vuorovaikutuksen ja yhteistyön hengessä pyysimme arviota omasta suoriutumisestamme lukuvuonna 2018–2019. Näin meille vastattiin.
Uutinen

Opetushallitus myönsi rahoitusta seksuaalirikoksia ehkäiseviin opetustoimen henkilöstökoulutuksiin

Opetushallitus on myöntänyt 500 000 euroa koulutuksille, joilla vahvistetaan opettajien ja opiskeluhuollossa työskentelevien valmiuksia tunnistaa ja ehkäistä lapsiin ja nuoriin kohdistuvia seksuaalirikoksia. Tukea saa neljä usean toimijan yhteishanketta.